Cursors - Get this CursormyspaceMySpace LayoutsFriendster Layouts

Sunday, October 14, 2007

Pitkästä aikaa

Ei ole tullutkaan pitkään aikaan taas kirjoiteltua mitään.

Ensin olimme lomalla Ranskassa Pyreneitten vuoristossa. Laitan nyt ensin muutamia kuvia matkalta. Ensin pari kuvaa Gavarnielta. Kävelimme noin seitsemän kilometriä polkua ylöspäin ja saman sitten tietty takaisin, reissu oli rankka mutta kyllä sen arvoinen.





Näitä siellä oli aika paljon, kuljeskelivat vapaasti laidunnusalueella, autot vaan väisteli lampaita, lehmiä, hevosia, aaseja yms.

Eikä hiljaisuudessa kuulunut paljon muuta kuin kellojen kalkatus.



Tässä olen Pont d'Espagnella taisi olla yksi harvoja kuvia joissa olen itse mukana, yleensä hoidan kuvaamisen ja pääsen niinollen pysymään poissa kuvista.


No olen minä nyt jotain aikaankin saanut, mm. muutaman salomoninsolmuhuivin lisää, takki on muuten ostettu Ranskanmatkalta markkinoilta.
Reontuli-huivi Ullasta on tekeillä, samoin En pointe -tossut odottavat nappeja ja koristeita.
Kummitytön synttärilahja tuli valmiiksi.
Eräät jo UFOutuneet sukat tulivat myös yllättäen valmiiksi. Tein myös samasta pinkistä langasta pikasniikkerit jotka myös taisivat ohittaa kameran linssin.

Parit virkatut tossut Virkkausringin Tossukuuhun.

No siinä ainakin osa viimepostauksen jälkeen tulleesta sadosta, yhdet sukat valmistuivat ja menivat purkuun samantien, toinen oli paljon suurempi toista ja syynä oli löysempi käsiala. No ei ollut oikeen mun mieleen kyllä mallikaan joten jouti mennäkkin purkuun.

Tänään olin äitini kanssa Alpakkalankaa värttinällä kurssilla. En ole ennen kehrännyt lankaa, mutta kyllä siitä jotain tuli. Ainakin sain pienen innostuksen asiaan. Jospa vaikka rupeaisi koirankarvoja kehräämään langaksi, niitä kun tässä talossa tulee ihan omiksi tarpeiksi :)
Tässä kuitenkin muutama kuva ihanista Alpakoista joita myös kävimme katsomassa Kariniemen alpakoissa. Ovat kyllä tosi ihania eläimiä.

Niin ja sitten lopuksi vielä mitä sain kurssilla aikaan. Eli vaalea kerä on suomenlampaan villasta kehrättyä vielä yksisäikeistä lankaa ja tuo toinen epämääräisen vaalea-harmaa-musta on meidän Adan karvoista kehrättyä lankaa. (Ada on valko-musta Bichon Havanais)


No comments: